Pilvenmäki Specialiin karsitaan tänä vuonna kolmen karsintalähdön verran Forssassa, Kuopion ja Oulun karsintalähtöjen lisäksi. Kun karsintalähtöjä on yhteensä viisi, pääsee finaaliin jokaisen karsintalähdön kaksi ensimmäiseksi sijoittunutta, sekä kolmanneksi karsintalähdöissä tulleista kaksi. Pilvenmäellä suoritetaan tiistairaveissa 18.8. yhdeksännen lähdön jälkeen lähtöratojen valinta, mikä näytetään myös Tototv-lähetyksessä. Valintatilaisuus alkaa arvonnalla, jossa kolmanneksi karsintalähdöissä tulleista arvotaan finaaliin pääsevät kaksi hevosta.
Koronaviruksen vuoksi Pilvenmäki Specialin karsinnat sekä finaali siirtyivät keväältä syksyyn ja finaali juostaan Pilvenmäen syksyn ykkösraveissa lauantaina 29.8. Karsintalähtö Oulussa on juostu maanantaina 10.8. ja Kuopiossa lähtö juostaan tiistaina 11.8. ravien kuudentena lähtönä.
Oulussa Pilvenmäki Special-karsintalähdön voitti Miika Tenhusen valmentama ja Arto Vanhalan & Mikko Heikkisen omistama Cameleo Press. Toiseksi Oulun karsinnassa sijoittui ja finaalipaikan lunasti Aappo Kilvensalmen valmentama ja omistama Harmicrobot Tinker. Kolmanneksi lähdössä sijoittui Esko Majalan Barbossa Beyonce, joka saa jännittää finaalipaikkaa tiistai-iltaan 18.8., jolloin arvonta kolmanneksi karsintalähdöissä sijoittuneiden hevosten välillä finaalipaikasta suoritetaan.