Tammavaltikka palaa kahden osalähdön kilpailuksi – siirretty Special finaali osaksi päätapahtumaa

Vuodesta 1973 Forssan Pilvenmäellä ajettu lämminveritammojen suurkilpailu Tammavaltikka juostaan elokuun viimeisenä viikonloppuna taas kaksipäiväisenä. Viidenkymmenen vuoden historian jälkeen Tammavaltikka palaa osittain juurilleen ja on yksi osa Pilvenmäen kehittämisstrategiaa, joka tullaan julkaisemaan vuoden 2020 aikana. Tammavaltikan tähdittämä viikonloppu tulee olemaan Pilvenmäen ravivuoden tärkein tapahtuma ja tänä vuonna siihen liittyy odotettu neljän kilometrin kovimpien suomenhevosten koitos Pilvenmäki Maraton sekä keväältä koronan vuoksi peruutettu Pilvenmäki Special.

 

Tammavaltikka juostiin kahden osalähdön kilpailuna lähes 40 vuoden ajan, kunnes 2007 päätettiin muuttaa pelkästään maililla kilpailtavaksi ja nyt viimeiset viisi vuotta paras tamma on kruunattu 2140 metrin matkalla. Tammavaltikka palaa alkuperäisille juurilleen ja tammat mittelevät parasta kokonaisaikaa tavoitellen paremmuudeestaan – perjantaina 1640 metrin matkalla ja lauantaina 2640 metrin taipaleella. Osalähtöjen ja kokonaiskilpailun voittajatamman on mahdollisuus kuitata 30 000 palkintoeurot. Tammavaltikka on kutsukilpailu 4-vuotiaille ja vanhemmille lämminveritammoille ja vuoden 2020 Tammavaltikan voittaja on nopeimman kokonaisajan saavuttaja.

 

Kokonaiskilpailussa kokonaisaikojen paremmuusjärjestyksessä palkitaan viisi parhaan kokonaisajan saavuttanutta tammaa (15 000 – 7500 – 4500 – 3000 – 1500). Pilvenmäen raveissa perjantaina 13.6. annettiin ensimmäinen kutsu vuoden 2020 Tammavaltikkaan, kutsuttu oli Harri Koivusen valmentama ja Apollo Holding Oy:n omistama Selene Lune.

 

-Uutena lisämausteena syksyn Tammavaltikkaan tulee mukaan myös, se että lähtöratojen valintajärjestys arvotaan kutsuttujen tammojen kesken. Arvonnan järjestyksessä hevosten edustajat saavat valita ensimmäiselle matkalle ratansa ja toiseen osalähtöön valintajärjestys on käänteinen eli ensimmäisenä ensimmäiselle matkalle lähtöratansa valinnut hevosen edustaja, saa toiselle matkalle hevoselleen lähtöradan viimeisenä, huomauttaa Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen sääntöjen muutoksesta.

 

Perjantaina 28.8. Tammavaltikan 1. osalähdön lisäksi juostaan Pilvenmäki Specialiin osallistumisoikeuden omaavien hevosten Special Consolation lähtö, lämminveristen 2640 metrin Montén SE-koe sekä Amatööriohjastajien SM-karsintalähtö. A- ja B-ponien Tammavaltikat käynnistävät lauantain ja Tammavaltikan, Maratonin ja Special finaalin lisäksi kaviouralla nähdään muun muassa  Salamakypärät 2020 osalähtö.

 

Pilvenmäki Special 2020

Ravisuomessa ei ravattu huhti- ja toukokuussa, jolloin Forssan Pilvenmäellä piti kilpailla Pilvenmäki Specialin finaalipaikoista ja kilpailun finaalista. Pilvenmäen lisäksi karsintalähtöjä on muutaman vuoden aikana ravattu sekä Kuopiossa, että Oulussa. Kun ravien ajaminen kesäkuussa käynnistyi selvitettiin mahdollisimman hyviä mahdollisuuksia tarjota ilmoitetuille hevosille oikeus karsia kaikilla paikkakunnilla ja järjestää finaalille paikka arvoiseensa kohtaan kalenterissa. Finaali ajetaan lauantaina 29.8. Pilvenmäen syksyn ykkösraveissa ja karsintalähdöt 18.8. tiistairaveissa. Kuopiossa karsintalähtö juostaan tiistaina 11.8. ja Oulussa maanantaina 10.8.

 

Pilvenmäki Specialin karsinnat sekä finaali aiheuttaa päällekkäisyyden vuoden 2020 Derbyn karsintojen kanssa ja Forssan Seudun Hippos ry:n hallitus onkin päättänyt palauttaa suoritetun osallistumismaksun Derby-karsintaan osallistuvan ja Pilvenmäki Specialin karsinnoista poissaolevalle hevosen omistajalle. Pyyntö Pilvenmäki Specialin vuoden 2020 osallistumismaksun palautuksesta tulee osoittaa Pilvenmäen raviradan toimistolle Derby-karsintapäivän osallistumisen todentamisen jälkeen.

 

Pilvenmäki Special Consolation lähtö 2020 Pilvenmäki Specialiin osallistumisoikeuden omaaville hevosille juostaan perjantaina 28.8. Osallistumisoikeus Consolation lähtöön on kaikilla hevosilla, jotka ovat lunastaneet osallistumisoikeuden Pilvenmäki Specialiin vuodelle 2020.

 

Lue lista Pilvenmäki Specialiin osallistumisoikeuden lunastaneista: https://www.pilvenmaki.fi/2020/04/03/pilvenmaki-specialin-ajankohta-siirtyy/7

 

Yleisön mahdollisuuksista osallistua Pilvenmäen syksyn ykkösraveihin tiedotetaan heinäkuussa. Heinäkuussa Pilvenmäellä ravataan pe 10.7. klo 17.30 ja pe 17.7. klo 18.

 

Lisätietoja toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

 

Pilvenmäki Studio perjantaina nostalgisissa tunnelmissa

Pilvenmäki Studiota on lähetetty koronaviruksen vuoksi toistaiseksi tauolla olevien ravien sijaan. Pilvenmäki Studion seuraava lähetys tulevana perjantaina 24.4. klo 18-20. Lähetys käsittelee nostalgiateemalla raviurheilua ja Pilvenmäkeä – Studiossa toiminnanjohtajan lisäksi Kari Lähdekorpi sekä Pilvenmäen puheenjohtaja Isto Mäki-Tulokas.  Nostalgiseen tunnelmaan suunnataan edellisistä jaksoista tutulla kaavalla, ilta alkaa ajankohtaiskatsauksella, jossa varmasti saadaan kuulumisia naapurimaasta. Nostalgisia-tunnelmia pyydetään myös lähetyksen seuraajilta lähetyksen aikana Studion kautta yleisön kuultavaksi.

Lähetyslinjoille toivotamme kuuntelijat sekä katsoja tervetulleiksi viiden euron pääsylipun ostettuaan. Pilvenmäen ravirata kerää raviradan toimintaan sekä riskiryhmän kauppakassi- ja lounaspalveluihin tukea lähettämällä Pilvenmäki Studio live-lähetyksen Pilvenmäen ravien sijaan.

Nostalgia-lähetyksen kunniaksi Pilvenmäki Studiossa suuri nostalgiavisa, jossa palkintona Pilvenmäen 20 euron ravintolalahjakortti tietäjälle!

Olemme päivittäneet maksukäytäntöjä Pilvenmäki Studioon liittyen – jatkossa katsojat tilaavat lähetykseen ja saavat sähköpostiin linkin Youtubeen.

Ilmoittaudu lähetyksen katsojaksi!

14.4. lähetys (aiheena Marimin, Studiossa Elina Hirvonen & Juha-Pekka Vilkman)

27.3. lähetys (aiheena koronan vaikutukset hevosalaan, Studiossa Iivari Ingves ja Elina Hirvonen)

Pilvenmäki hupparit ja T-paidat lapsille sekä aikuisille

Pilvenmäki mahdollistaa toimintansa tukemiseksi Pilvenmäki-tunnuksella merkittyjen t-paitojen sekä huppareiden hankinnan. Pilvenmäki hupparit sekä T-paidat on tilattavissa ennakoon ja kokoja löytyy lapsille sekä aikuisille. Tilaukset on tehtävä  pe 24.4. mennessä ja tilauksen pohjalta tehtävän laskun eräpäivä on 1.5. Tilaus voidaan joko postittaa tai se voidaan noutaa keskiviikkona 3.6. Pilvenmäen raviradan toimistolta. Postitukset käynnistyvät viimeistään ma 18.5. Valittavana on kaksi eri mallia Pilvenmäen syksyllä 2019 uusitusta logosta.

 

Tilauksen voi tehdä – tilauslomake (klikkaa auki)

Oheistuotteet

T-paita 20e/kpl

Huppari 40e/kpl

Tilaukseen lisätään 3,90-7,90€/toimitus (riippuen lähetyksen koosta)

Nouto on ilmainen

 

Tilauksen voi tehdä – tilauslomake (klikkaa auki)

 

Lisätietoja info@pilvenmaki.fi tai p. 050 372 1906

Kokotaulukot

 

 

 

 

Pilvenmäki Studio keräsi 470 euroa kotipalveluiden tukemiseen

Pilvenmäki Studio lähetettiin Pilvenmäen peruuntuneiden ravien paikalla perjantaina 27.3. klo 18-20. Youtube-live -lähetyksellä on ollut katsojia tiistaihin mennessä hieman alle 700. Pääsylippu lähetykseen oli vapaaehtoinen ja pääsylipputuotoilla kerättiin varoja Pilvenmäen taloustilanteen kohentamiseksi sekä Pilvenmäen lähiruokalounas- sekä kauppakassipalvelun tuottamiseen seudun riskiryhmään kuuluville. Pääsylipun osti 127 lähetyksen katsojaa.

Pilvenmäki Studiossa oli puhelinhaastatteluiden sekä insertti-videoiden kautta koottu ajankohtaiskatsausta koronaviruksen vaikutuksista hevosalaan sekä raviurheiluun. Suomen Hippos ry:n puheenjohtaja Juha Rehula kertasi alun puhelinhaastattelussa aamulla pidetyn Suomen Hippoksen hallituksen kokouksen antia sekä pelimerkkejä lajille tulevaisuuteen.

Yhteensä pääsylipputuottoja kertyi 1170 euroa ja niistä käytetään riskiryhmän kotipalveluiden tukemiseen hyväntekeväisyysosuudella ostetuista lipuista yhteensä 470 euroa. Forssan Seudun Hippos ry on yhteydessä kotipalveluiden ohjaukseen ja sopii yhdessä heidän kanssaan hyväntekeväisyyssumman jakamisesta.

Vielä ei päätöksiä tulevista Pilvenmäki Studion lähetyksistä ole tehty – lähetyksen voit käydä katsomassa Youtubesta – linkki lähetykseen!

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Elina Hirvonen

Miten näen seuraavan Pilvenmäki Studion?

Kampanjaan osallistui 99 nimellä ja 28 ilman julkaisuun haluttua nimeä – Kiitokset kaikille kampanjaan lähteneille!

Anne Kulhoranta
Annika Aalto
Antti Kopra
Anu Kantala
Ari Miettinen
Anu Niemi
Arja Sundman
Armi Pöysti
Carita Pura
E. & A. Mattila
Eeva-Liisa Nurminen
Elina Hujanen
Erge Reinvald
Erja Lehtovirta
Erkki Kivistö
Essi Lahtinen
Hanna Heinonen
Hanna Heinäkenkä
Hanna Pälli
Hannu ja Raili Mäkinen
Helena Hyvämäki-Mäenpää
Iikka ja Virva Mäkipere
Ilkka Jahnsson
Ilkka Nisula
Jaakko Haltia
Jaakko Kyrö
Jaana Lähteenkorva
Jaana Moberg
Jani Kanerva
Janina Lehtonen
Jarna Sipponen
Jarno Saarinen
Jere Törmänen
Jori Hovi
Jorma Valo
Jouko Inkala
Jouko Käkönen
Jouni Vaittinen
Juha Raistakka
Juho Montola
Jukka Kaleva
Jukka Kurikka
Jussi Sarakivi
Jussi Viitala
Jyrki Uusi-Hakimo
Kari Palojärvi
Katariina Raistakka
Kati Rönkkö
Katja Humalainen
Katja Kultaranta
Katja Kuusisto
Kirsi Haukivaara
Kirsi Kopra
Kirsi Kärkkäinen
Laura Satovuo
Lauri Saarinen
Lempi Lintukorpi
M. Penttilä
Mari Reilin
Marko Vuolukka
Matti Nieminen
Menna Rantala
Merja Lukkala
Merja Rautiainen
Merja Ritamäki
Merja Rukko
Mia Satamo
Mikko Karjalainen
Milla Hirvonen
Minna Harakka
Minna Mäkinen
Mirka Willman
Ossi Aaltonen
Paula Lähteinen
Pekka Pallassalo
Petri Hirvonen
Petteri Virtanen
Pia Räikkä
Päivi Korvenranta
Raija Saarinen
Reijo Saarinen
Sanna Ihasalo
Sanna Mäki-Tuuri
Sanna Tuomola
Satu Hokkanen
Satu Koivuniemi
Sini Vaittinen
Sirkka ja Jorma Mehtälä
Stiina Ikonen
Suvi Louhelainen
Taina Salo
Tapio Toivonen
Teemu Yrjölä
Tiia Oikarinen
Tiina Arola
Tiina Naula
Timo Heinilä
Ulla Seren
Ville Mäkelä

Pilvenmäki Studiossa tapahtuu ravitauosta huolimatta

Pilvenmäen perjantairavien sijaan perjantai-iltaan Pilvenmäki Studio raviradan omalla Youtube-kanavalla

Katseluoikeuden voi ostaa Pilvenmaki.fi sivulta, ja katseluoikeuden antavia lippuja on kahdenlaisia (lippu 5€ ja kannatuslippu 10€). Kannatuslippujen tuotoista osa menee Forssan seudun ikä-ihmisten kotiasumisen tukemiseen koronaviruksen levitessä ja hallituksen asettaessa suosituksia sekä rajoituksia arkeen.

Pilvenmäen, kuten kaikkien muiden Suomen raviratojen ravipäivät on peruttu lähtökohtaisesti 13.4. asti. Pilvenmäen ensimmäiset perutut ravit sijoittuvat tulevaan perjantaihin 27.3. ja raviradan porukka on päättänyt ravien sijaan avata Pilvenmäki Studion – Youtube Liven. Pilvenmäki Studio nostaa hevosalan ajankohtaiset uutiset esille ja tarjoaa klo 18 alkaen parin tunnin ajan ohjelmaa hevosalaan sekä raviurheiluun. Lisäksi tarkoituksena on fiilistellä Pilvenmäen menneitä lähtöjä ja tapahtumia vuorovaikutuksessa katsojien kanssa.

Rennossa studiossa Iivari Ingves ja Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen käyvät läpi tämän hetken puheenaiheet, koronaviruksen aiheuttamat toimet hevosalalla ja kysyvät raviurheilun kasvoilta heidän kuulumisiaan puhelimitse.

– Studion tekeminen on ollut selvää jo muutaman viikon, kun aloimme pyöritellä mahdollisuuksia raviurheilun näkyvyyden lisäämiseen sekä Pilvenmäen raviradan taloudellisen tilanteen hallitsemiseen kevääksi suunnittelujen teema-ravien sekä ulkopuoliset tapahtumien mentyä peruutukseen. Studion avulla pystytään tarjoamaan sisältöä muuten raviurheilua aktiivisesti seuraaville sekä avaamaan koronaviruksen vaikutuksia hevosalalle myös lajin ulkopuolelle. Haluamme vaikeassa tilanteessa tarjota raviurheilusta kiinnostuneille ohjelmasisältöä ja ylläpitää yhteisöllisyyttä fyysisten kontaktien jäätyä pois, taustoittaa Forssan Seudun Hippos ry:n hallituksen jäsen ja studion isäntä Iivari Ingves.

Seuraamaan liveä pääsee ravien tavoin – maksamalla pääsylipun. Pääsylippu on 5€, ja se on ostettavissa pilvenmaki.fi-sivulla. Pilvenmäki on avaamassa verkkokaupan, jonka kautta saat ostettua ennakkoon ravien pääsylippuja sekä ravintolapalveluiden lahjakortteja. Perinteisen pääsylipun lisäksi asiakkaan on mahdollisuus ostaa hyväntekijän pääsylippu live-studion pariin (10€). Pääsylipuista kertyvä tuotto ohjataan Pilvenmäen raviradan toiminnan elinvoiman säilyttämiseen ja Pilvenmäellä käynnistyneen lähiruokalounaan jakeluun sekä kauppakassipalveluun. Hyväntekeväisyysosuudella pääsylipuista autetaan Forssan seutukunnan ikäihmisiä sekä riskiryhmään kuuluvia henkilöitä.

– Tämä on merkityksellinen apu, meille on tullut normaalin noin 250 asiakkaan lisäksi useita kyselyitä kauppakassipalvelusta ympäri seutukuntaa. Toivottavasti tämäkin toiminta on yksi kannustin riskiryhmälle pysyä kotona, kun tarjontaa saadaan entistä paremmin Forssan keskustan ulkopuolellekin avattua. Monilla riskiryhmään kuuluvilla on vielä riittänyt pakastimien sisältö, mutta jos tämä jatkuu viikkoja varmasti kauppakassipalveluun on kasvava tarve, huomauttaa Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän kotihoidon aluevastaava Päivi Jussila.

Pilvenmäen raviradalla on käynnistetty lähiruokalounaspalvelu, jota myös tarjotaan hyväntekijän pääsylipuista kertyvillä varoilla riskiryhmään kuuluville tarjottavaksi.

– Kun avasimme lähiruokalounaspalvelun, alkoi meille tulla kyselyitä kauppakassien toimittamisesta ja tämä palvelu käynnistyykin asiakkaiden toiveesta ensi viikolla. Tämä hyväntekemisen tärkeys on ainakin itselle konkretisoitunut lounaspalvelun käynnistämisen jälkeen, taustoittaa toiminnanjohtaja Elina Hirvonen.

Kaikille pääsylipun ostaneille toimitetaan perjantaina sähköpostiin linkki, jonka kautta pääsee mukaan Pilvenmäki Studioon. Lippu kannattaa ostaa ennakkoon, jotta pääsee heti lähetyksen alkuun mukaan.

Pilvenmäki Studio Youtube-live pe 27.3. klo 18-20

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Ohjeet lipun ostamiseen!

Raviliiga-Eemeli löysi uuden kodin Kauhavalta

Raviliiga-HPK:n hevosen Callela Exclusiven ura raviliiga-hevosen päättyi kuntoutustarpeeseen helmikuussa. Viime sunnuntaina 8.3. päättyneen tarjouskilpailutuksen voittaja oli Royalty Team Kauhavalta ja ”Eemeli” siirtyy huomenna lauantaina 14.3. Jenni Aution matkassa Keski-Pohjanmaalle. Raviliiga-hevosesta annettiin kaikkiaan neljä tarjousta, joista korkeimman antoi Jenni Aution edustama Royalty Team.

-Olemme todella tyytyväisiä uuden, kuntoututtamisestakin paljon kokemusta omaavaan omistajan löytymiseen. Tavoitteena oli löytää uusi omistaja, jolla on intoa antaa hevoselle sen tarvitsema aika ja hoitaa kuntoutus hevosen ehdoilla, toteaa Forssan Seudun Hippos ry:n toiminnanjohtaja Elina Hirvonen.

Vaikka Raviliiga-ura hevoselta päättyy säilyy ”Eemeli” varmasti vielä monen seudun ihmisen sekä omistajakimpan jäsenen mielessä. Autio toivottikin kaikki hevosen tuntevat vierailemaan rohkeasti katoksilla raveissa, jos ja kun hevonen myöhemmin kuntoutuu ravikilpailuihin. Raviliiga-HPK:n osakkaiden taival hevosenomistajina jatkuu seuraamislinjalla, kun omistajakimpan osakkaat saavat kuukausittain uutiskirjeet Raviliiga-Jukurien sekä -Pelicansin hevosista – Tingalingistä sekä Piece Of Glorystä.

Lisätietoja Forssan Seudun Hippos ry:n toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

 

Kick-Off -tilaisuudesta startti Pilvenmäen raviradan strategiatyöhön

Pilvenmäen ravintolakatsomo Valtikassa käynnistyi maanantaina 9.3. aluetta, kiinteistöjä ja koko lajin toimintaa avaava strategiatyö Kick-Off – tilaisuudessa. Kick-Off tilaisuus käynnistyi ulkopuolisten asiantuntijoiden alustuksilla, joissa sivuttiin tapahtumia, eri paikkakuntien menestysekijöitä, hevosalaa sekä pelimaailmaa. Yhteisenä pohdinnan kohteena oli yleisesti se, mihin suuntaan raviurheilua, ravitapahtumia, muita tapahtumia ja muuta toimintaa voitaisiin Pilvenmäellä kehittää. Pidetyn starttitilaisuuden jälkeen tehdään selvityksiä ja kyselyitä tukemaan heränneitä ajatuksia, joiden pohjalta luodaan uutta strategiaa Pilvenmäelle.

 

Alustuksista lyhyet yhteenvedot ohessa ja oman kommenttinsa saa käydä antamassa / toisten näkemyksiä saa käydä kommentoimassa sunnuntaihin 15.3. asti: https://padlet.com/e_minna/pilvenmakistrategia

 

Jan Erola – raviratojen infran monipuolinen hyödyntäminen ja kehittämisen vaikutukset ravitapahtumiin 

Erola kertoi monipuolisten esimerkkien kautta mahdollisuuksista hyödyntää infraa, lajiin vahvasti kytkeytyvää hevosta sekä nykypäivän asiakaselämyksen kohtaamisen paikoista.

”Voisiko Ruokolahden Leijonan tavoin hevosen ympärille rakentaa mystiikkaa, joka herättelisi mielenkiintoa/alkusysäyksen tutustumiseen paikan päälle?” – Jan Erola muun muassa kommentoi puheenvuorossaan.

”Voisiko vuosittain olla Pilvenmäelläkin 1-2 tapahtumaa, jotka saavat ”koko-Suomen” liikkeelle Forssaan” – heittää Erola kommenttina luennossaan. Olemme toimijana juuri niin kaukana ja saavuttamattomissa, kuin haluamme olla.

 

Jaakko Haltia – Hurrikaani Loimaan tarina osaksi kaupungin brändiä ja merkittäväksi valtakunnallisesti tunnetuksi joukkueeksi

Loimaan Hurrikaanin hallituksen jäsen Jaakko Haltia kertoi Loimaan ja alueen lentopallokulttuurin historiasta, josta löytyi kiinnekohtia myös Forssan alueeseen. Loimaata, ei Forssan tavoin mielletä keskittymäksi ulkopuolelta katsottuna. Kova halu, into ja suunnitelmallisuus on kuitenkin tehnyt Loimaasta parhaaseen aikaan kaksi ykköstason urheilulajin kautta tunnetuksi – Loimaa Bisons ja Hurriklaani.

Haltia nosti puheessaan esille valtakunnallisesti tunnetun urheilulajien kanssa kumppanuuksien tekemisen hyödyntävän myös paikallista yrityselämää – Urheilu saa rahaa ja yritys saa näkyvyyttä, yleensä halvemmalla kuin vastaavaa hyötyä on muuten saatavilla. Urheilun tason nostaminen tuo myös seudun ihmisille ja esim. seudulla lapsuutensa viettäneiden keskuudessa aihetta ylpeyteen omasta kotiseudusta.

 

Pirkko Herd – Hevosopiston valmennuskeskustoiminnan kehityskaari

Pirkko Herd kertoi omassa alustuksessaan seudun toisen vahvan hevostoimijan vuonna 2017 käynnistyneestä ajatuksesta valmennuskeskustoiminnan kehittämiseksi. Valmennuskeskustoiminta on luotu palvelemaan ja kehittämään koko hevosalaa. Hevosalan tulevaisuuteen uskotaan, tulevista haasteista huolimatta ja hevosen liikuttamisen, vaikuttamisen ja työllistämisen vaikutus pitää pintansa edelleen.

 

Jari Vähänen – ravipelaamisen muutos & raviurheilun mahdollisuudet

Nykymaailman trendeistä raviurheilua ja pelimaailmaa koskien Jari Vähänen nosti kolme pääpointtia esille

1.Digitalisaatio on tullut jo vahvasti esille ja mukaan pelaamiseen. Erityisesti mobiili valtaa kenttää, joka on entistä kansainvälisempi ja tarjonta on monipuolista.

2.Asiakas on kunkku!-mottona pääsee pitkälle. Ja toimintaa onkin kehitettävä asiakaskokemuksen kautta – asiakaskokemus ratkaisee! Suurtapahtumat vetävät yleisöä, voisiko painostukset siirtyä yleisön osalta myös raviurheilussa tälle puolelle.

3.Vastuullisuuden täytyy olla kaikessa tekemisessä läsnä. Toiminnan etiikka tulee olemaan hinnan sijaan tulevaisuudessa kilpailuetu.

Vähänen näki kaikkiaan hevospelien kehityksen hevosalan tulevaisuuden vauhdittajana vaikeana – hevospelien trendiarvio on +-0-luokkaa ja muu peli kulkee plus-linjalla. Tämä muiden pelien plus-kehitys ohjaa väistämättä euroja siihen suuntaan.

Vähänen peräänkuulutti raviurheilun viestinnän kärkien löytämistä, elämysten nosteen hyödyntämistä ja lajin sisäisten asioiden saamista perustasoltaan kuntoon.

 

Lisätietoja toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

 

Callela Exclusiven Raviliiga-ura päätökseen

Raviliiga-HPK:lle syksyllä 2017 varsahuutokaupasta hankittu Callela Exclusive ”Eemeli” suoritti koelähdön toukokuussa 2019 positiivisin elkein. Eemelillä on helmikuussa 2020 todettu merkittävimpänä huolena operaatiota vaativa etujalan puikkoluusta irronnut lastu ja hevosen operointi, kuntoutus sekä kilpaileminen ei ole todennäköistä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Raviliiga-HPK:n taival päättyy vuoden lopun sijaan siis jo näin kevätpuolella.

Raviliigan ohjausryhmä on hyväksynyt Raviliiga-HPK:n edustajiston esityksen Eemelin Raviliiga-uran päättämisestä, jotta kuntoutus ja kilpaileminen pystytään tekemään hevosen paranemisen vaativin ehdoin. Myynti-ilmoitus eläinlääkärinlausuntoineen julkaistaan Raviliiga-HPK:n sivuilla perjantaina 28.2., tarjoukset hevosesta pyydetään sunnuntaihin 8.3. mennessä.

-Eemelille on tällä hetkellä varmasti parasta edetä sen kuntoutuksen vaatimalla tahdilla. Operointi ja huili tekevät hyvää, mistä ei varmasti pitkällä tähtäimellä ole haittaa isolle ja paljon voimaa kaipaavalle ruunalle. Eemeli on käytökseltään moitteeton, joten se on ollut loistava Raviliiga-hevonen Raviliiga-uran äkillisestä päätöksestä huolimatta, huomauttaa Eemelin valmentajana projektissa toiminut Ville Mäkelä.

Raviliiga-HPK:n osakkaille on asiasta tiedotettu sunnuntaina 23.2. sähköpostitse. Pilvenmäen raviradalla Raviliiga-HPK:n osakkaille tarjotut edut (mm. ilmainen sisäänpääsy Pilvenmäen raveihin) säilyy voimassa vuoden loppuun.

Eemelin ympärillä on järjestetty aktiviteettejä ravimenestyksen puuttumisesta huolimatta. Erinomaisesti käyttäytyvän ruunan kanssa pääsivät muun muuassa muutamat omistajat nauttimaan tandem-kyydistä kesällä 2019. Kuva: Erkki Kivistö

Lisätietoja: Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 3018 258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Pilvenmäki Gaala 2019 palkitut

Pilvenmäen Gaalassa 15.2.2020 juhlistettiin vuoden 2019 onnistujia.

 

Vuoden voitokkain lämminverinen
Amazing Warrior

 

Vuoden menestyjä
Laval Rols

 

Vuoden tuulettajat
Tahtovan taustajoukot

 

Vuoden voitokkain suomenhevonen
Syneri

 

Vuoden komeetta
Pilskeri

 

Vuoden kotiradan lämminverinen
Miss Maverick

 

Vuoden ravintolatyöntekijä
Eija Huhtala

 

Vuoden työntekijä
Esko Mikkola

Vuoden ravinainen
Minna Linna

Vuoden heittäytyjä
Jere Törmänen

Vuoden liigaohjastaja
Ari Moilanen

 

Vuoden hevosenhoitaja
Maija Svanberg

 

Vuoden vanhempi lämminverinen
T.Rex

 

Vuoden raviteko
Jarkko Vainion Nostalgiahuone

 

Vuoden valmentaja
Tapio Mäki-Tulokas

 

Vuoden ohjastaja
Arto Hammar

 

Vuoden kasvattaja
Isto Mäki-Tulokas

 

Vuoden liigavalmentaja
Harri Koivunen

 

Vuoden nuori lämminverinen
Edwina Orden

Pilvenmäki Special keräsi ensimmäiseen erään ennätyksellisesti hevosia

Pilvenmäki Special on vuodesta 1996 Pilvenmäellä järjestetty lämminveristen erilainen suurkilpailu, jonka finaalissa juostaan 10 000 euron ykköspalkinnosta. Ennakkomaksulliseen kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan enintään 8 000 euroa ansainneet Suomeen rekisteröidyt lämminveriset. Finaalipaikoista on viimeisen kolmen vuoden ajan karsittu Forssan raviradan lisäksi yhden lähdön verran Kuopiossa ja Oulussa. Vuoden 2020 Pilvenmäki Special finaali ravataan lauantaina 2.5. ja ensimmäisen erän ennakomaksaneiden hevosten lukumäärän perusteella kilpailu kiinnostaa enemmän kuin koskaan – maksettuja on peräti 95 kappaletta.

Miss Maverick voitti kevään 2019 Pilvenmäki Specialin ja voitti napsahti kotiradan hevoselle sitten vuoden 2006, jolloin voiton otti Rhythm Bones.

 

Kilpailun sääntöjen mukaan lähtöön on maksettava ennakkomaksu ja sen voi maksaa yhdessä erässä (150e) tai kahdessa erässä, jolloin toinen erä tulee maksettavaksi 2.3. mennessä (100e). Karsintalähtöihin on mahdollisuus lunastaa paikkansa vielä 2.3. asti sakkomaksulla (260e).

Karsintalähdöt ajetaan Kuopiossa tiistaina 14.4., Oulussa torstaina 16.4. ja Forssassa perjantaina 17.4. Kuopiossa ja Oulussa karsintalähtöjä on yksi ja karsintalähtöihin karsinta karsintapistejärjestyksessä. Forssassa järjestetään niin monta karsintalähtöä kuin karsintaan ilmoitettuja hevosia on. Finaali juostaan Forssassa Superlauantaipäivänä 2.5.

Ennakkomaksut Pilvenmäki Special 2020

Tilinumero: Forssan Seudun Hippos ry, FI44 4327 0010 1022 73

Viesti maksuun: SPECIAL, hevosen nimi ja rekisterinumero

  1. erä 2.2. mennessä 80€ tai koko maksu 150€
  2. erä 2.3. mennessä 100€ tai sakkomaksu 260€

Lisätietoja/maksulistan epäselvyydet: toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

 

Pilvenmäki Specialin kunniataulukko & säännöt

 

1. erän jälkeen mukaan maksetut hevoset

1 Albino Esker
2 Amazing Tycoon
3 Arctic Fun
4 Arctic King
5 Barbossa Beyonce
6 Bearway
7 Bello Ragazzo
8 Boss Birdland
9 BWT Ellospank
10 Cameleo Press
11 Cankus Xport
12 Can’t Buy Me Love
13 Capesake
14 Castle In The Sky
15 Chapitre Un
16 Chocolamin
17 Classic Guy
18 Club Nord Yankee
19 Clueless Fighter
20 Combatant Motion
21 Countess Zolletta
22 Cover Princess
23 Demoiselle Crane
24 Demon A.F.
25 Downshifter
26 Easy Ri
27 Ego Hoss
28 Extrem Brodde
29 Fabrice Web
30 Fantome Journey
31 Felix Journey
32 Fiona Norr
33 Flaviano
34 Forgetmenot Sisu
35 Formytwin Sisu
36 Glenne
37 Golden Photo
38 Goncourt Dairpet
39 Grainfield Emma
40 Halia Web
41 Harmicrobot Tinker
42 Heat of Dynamite
43 Helen Is Her Name
44 Honey Bee Web
45 How High The Moon
46 Ida Luxi
47 Ilos Silmarillion
48 Imakeituptothesky
49 Iraklis
50 Jetset Vice
51 Joe’s Monkey Man
52 Lake’s Bella
53 Laurila’s Gimli
54 Lush Life
55 Madame D’Amour
56 Magnifique Elise
57 Makemake
58 Manana
59 Marcos Gallon
60 Mas Calypso
61 Maze Match
62 Mercedes Match
63 Minnie Windcape
64 Miss Abbey Road
65 Mister Cannon
66 Motivated Second
67 Mr Noon
68 My Queen Hunter’s
69 Night Guard
70 Nothing Else
71 Notorious Nova
72 Off Course
73 Orvar Iver
74 Outlander
75 Phoenix River
76 Proud Angelique
77 Pt’s Silly Billy
78 Quattro Point
79 Quick Diablo
80 Quickatore
81 Raindance Maggie
82 Rarity Red
83 Rehab
84 Rhapsody Point
85 Rim Bay Orchid
86 Rocktown Inspector
87 Rose Stahl
88 Santos Brave
89 Si Lucky
90 Silenos Clearsky
91 Skyfall Shine
92 Tagquer
93 Tomorrow’s Hope
94 Tzubodai
95 Vertigo Lux