Sunnuntairavit

Ravit järjestetään ilman paikan päälle pääsevää yleisöä.

Raveja voi seurata tototv, Cmore & Ruutu+ palveluista.

Sunnuntairavit Pilvenmäellä

Ravit järjestetään ilman paikan päälle pääsevää yleisöä.

Raveja voi seurata tototv, Cmore & Ruutu+ palveluista.

Tiistairavit – PERUTTU

TIEDOTE tiistai 12.1. klo 8.30

Pilvenmäen tiistain 12.1. ravit perutaan myrskyn vuoksi

Pilvenmäen kilpailueläinlääkärin Erkki Luikon päätöksellä tämän päivän ravit joudutaan perumaan. Arvion mukaan keliolosuhteet paikalle saapumiseksi olisivat haasteelliset. Tästä syystä on katsottu paremmaksi, että ravit perutaan ja ihmiset sekä hevoset jäävät kotiin. Pilvenmäki pahoittelee kilpailijoille peruutuksesta aiheutuvaa haittaa.

Pilvenmäen tiistairavit

Pilvenmäki Specialiin karsitaan tänä vuonna kolmen karsintalähdön verran Forssassa, Kuopion ja Oulun karsintalähtöjen lisäksi. Kun karsintalähtöjä on yhteensä viisi, pääsee finaaliin jokaisen karsintalähdön kaksi ensimmäiseksi sijoittunutta, sekä kolmanneksi karsintalähdöissä tulleista kaksi. Pilvenmäellä suoritetaan tiistairaveissa 18.8. yhdeksännen lähdön jälkeen lähtöratojen valinta, mikä näytetään myös Tototv-lähetyksessä. Valintatilaisuus alkaa arvonnalla, jossa kolmanneksi karsintalähdöissä tulleista arvotaan finaaliin pääsevät kaksi hevosta.

Oulun ja Kuopion karsinnoista Pilvenmäki Special finaaliin paikkansa lunastivat: Cameleo Press, Harmicrobot Tinker, Downshifter ja Rocktown Inspector. Kolmanneksi sijoittuneet Barbossa Beyonce ja Off Course ovat mukana viimeisten kahden paikan arvonnassa.

Opiskelijaravit

🔥Pilvenmäen opiskelijaravit!🔥

Pilvenmäen opiskelijaravit tekevät paluun! Luvassa on muun muassa opiskelijoiden kärrylähtö, ravintola Valtikan huikeat opiskelija-alennukset, tietovisaa, Shottipetsiä & tietenkin ravit. Pilvenmäen omat haalarimerkit 40 ensimmäiselle. Opiskelijaraveja vietetään katsomoravintola Valtikassa.

Opiskelijoille ilmainen sisäänpääsy & omat hinnat opiskelijakorttia näyttämällä!

Kärrynvetokilpailun rataennätys 60 metrin matkalta

Sorjosen Sora (Harjunen, Myllys ja Jokela) 10,6 Opiskelijaravit 20.1.2020

Kärrynvetokilpailun voittajat kautta-aikojen

Opiskelijaravit 10.11.2021 – Sorjosen Sora

Opiskelijaravit 20.1.2020 – Sorjosen Sora

 

Päivän aikataulu
  • klo 17.00 Yleisöalueet ja ravintola Valtikka aukeavat
  • klo 17.30 Koelähtö
  • klo 18.15 Ravien ensimmäinen lähtö
  • klo 19.00 Opastettu tallialuevierailu, lätö leikkipaikan edestä
  • klo 21.30 Ravien viimeinen lähtö
  • klo 21.45 Opiskelijoiden kärrylähtö
  • klo 22.00 Ravintola Valtikka sulkeutuu

Pääsyliput

  • Pääsylippu 5€
  • Eläkeläiset 3€
  • Opiskelijakortilla ilmaiseksi
  • Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi

Osta liput ja varaa ravintolapaikat ennakkoon!

Ravintola paikkojen varaus netin välityksellä sulkeutuu maanantaina 5.9. klo 20.00. Tämän jälkeen tiedustelut puhelimitse tai paikan päältä. 

AfterWork -ravit

 

After Work-ravit perjantaina 18.9. klo 15.30

Aikataulu
Koelähtö klo 14.40
Ponsse Varsakunkku 3v-lähtö klo 15.00
1.lähtö klo 15.35
Ravit päättyvät n. klo 17.40

HINNASTO
Pääsylippu 5€/3€
5€ / autokatsomo/ auto

RAVINTOLA VALTIKKA
– vapaa pääsy, lautasannokset

SEURAAVAT RAVIT
maanantaina 19.10. klo 18 Opiskelijoiden
Magic Monday-ravit

Tämän päivän klo 15.30 alkaviin raveihin suosittelemme pääsylipun ostamista etukäteen verkkokaupasta kontaktien minimoiseksi portilla

Osta liput ennakkoon: https://pilvenmaki.fi/kauppa/