Suomenhevosten Pilvenmäki Special on kesällä 2021 ensimmäisen kerran järjestetty ennakkomaksullinen kilpailu, joka on suunnattu enintään 15 000 € tienanneille suomenhevosille (Voittosummaraja vuonna 2023 16.7). Tammat, oriit ja ruunat kilpailevat samassa finaalissa, jolloin tammat saavat 20 m hyvityksen. Karsinnat järjestetään perjantaina 8.9 Pilvenmäen lounasraveissa, jossa tammojen sekä oriiden/ruunien karsintalähdöt ajetaan omina lähtöinään. Karsinnat ajetaan enintään 12 hevosen volttilähtöinä. Finaali järjestetään volttilähtönä 2140 metrin matkalla, jossa tammat lähtevät paalulta ja oriit ja ruunat 20 metrin takamatkalta. Karsinnoista finaaliin pääsee 8 tammaa ja 8 oriita/ruunaa.
Kisaan maksettiin 14 tammaa ja 26 ruunaa/oria. Finaali ajetaan 16.9 Tammavaltikkapäivänä Pilvenmäellä 8000 € ykköspalkinnolla.
”Säännöissä on määritelty juuri tuo 40 maksanutta kisan järjestämisen alarajaksi. On onnistuminen, että kisa saatiin divisioonasysteemin ja ikäluokkakisojen puristuksessa kasaan. Meillä on kuitenkin uskoa, että suomenhevosten Pilvenmäki Specialille on kysyntää myös jatkossa. Nykyisellä paikalla esimerkiksi Villinmiehen Tammakilvan päällekkäisyys karsii potentiaalisia osallistujia. Ensi vuoden kilpailukalenterista ei toki vielä tiedä, mutta suomenhevosten Pilvemäki Special saatetaan järjestää päällekkäisyyksien minimoimiseksi keväällä yhtäaikaisesti lämminveristen Pilvenmäki Specialin kanssa. Jokaisena vuonna oriiden/ruunien määrä on tammahyvityksestä huolimatta ollut selvästi tammoja suurempi, joten voi myös pohtia, tarvitseeko tammojen ja oriiden/ruunien voittosummaraja kisaan olla tasan sama vai pitäisikö siinäkin antaa tammoille pientä etua?”, Lännen ratojen kilpailupäällikkönä aloittava Iivari Ingves pohtii.
Kisaan maksetut tammat:
- Tuliveera
- Karkki Rols
- Aamun Kimallus
- Syttyvä
- Kultaposti
- Novan Varjolilja
- Isosalon Ilo
- Villi-Kimma
- Virkun Vikkelä
- Tanhuan Lilja
- Gimma
- Tähen Lohtu
- Pilehile
- Villiheila
Kisaan maksetut ruunat/oriit:
- Pastori
- Mualimankuataja
- Suvelan Roihu
- Fuego
- Ypäjä Pormestari
- Isosalon Isku
- Palopäällikkö
- Leonard Rohkea
- Vapassi
- Birger
- Comennus
- Midas
- Aika-Vastus
- Lumi-Oliver
- Myrskypoju
- Frakker
- Mattilan Eemeli
- Taraori
- Jiiveegee
- Huikero
- El Timotei
- Kuuselan Winneri
- Beris
- Hiekkamäen Otto
- Suvelan Salama
- R.R. Jylhä

