Ajankohtaista

Pilvenmäki Special keräsi ensimmäiseen erään ennätyksellisesti hevosia

Pilvenmäki Special on vuodesta 1996 Pilvenmäellä järjestetty lämminveristen erilainen suurkilpailu, jonka finaalissa juostaan 10 000 euron ykköspalkinnosta. Ennakkomaksulliseen kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan enintään 8 000 euroa ansainneet Suomeen rekisteröidyt lämminveriset. Finaalipaikoista on viimeisen kolmen vuoden ajan karsittu Forssan raviradan lisäksi yhden lähdön verran Kuopiossa ja Oulussa. Vuoden 2020 Pilvenmäki Special finaali ravataan lauantaina 2.5. ja ensimmäisen erän ennakomaksaneiden hevosten lukumäärän perusteella kilpailu kiinnostaa enemmän kuin koskaan – maksettuja on peräti 95 kappaletta.

Miss Maverick voitti kevään 2019 Pilvenmäki Specialin ja voitti napsahti kotiradan hevoselle sitten vuoden 2006, jolloin voiton otti Rhythm Bones.

 

Kilpailun sääntöjen mukaan lähtöön on maksettava ennakkomaksu ja sen voi maksaa yhdessä erässä (150e) tai kahdessa erässä, jolloin toinen erä tulee maksettavaksi 2.3. mennessä (100e). Karsintalähtöihin on mahdollisuus lunastaa paikkansa vielä 2.3. asti sakkomaksulla (260e).

Karsintalähdöt ajetaan Kuopiossa tiistaina 14.4., Oulussa torstaina 16.4. ja Forssassa perjantaina 17.4. Kuopiossa ja Oulussa karsintalähtöjä on yksi ja karsintalähtöihin karsinta karsintapistejärjestyksessä. Forssassa järjestetään niin monta karsintalähtöä kuin karsintaan ilmoitettuja hevosia on. Finaali juostaan Forssassa Superlauantaipäivänä 2.5.

Ennakkomaksut Pilvenmäki Special 2020

Tilinumero: Forssan Seudun Hippos ry, FI44 4327 0010 1022 73

Viesti maksuun: SPECIAL, hevosen nimi ja rekisterinumero

  1. erä 2.2. mennessä 80€ tai koko maksu 150€
  2. erä 2.3. mennessä 100€ tai sakkomaksu 260€

Lisätietoja/maksulistan epäselvyydet: toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

 

Pilvenmäki Specialin kunniataulukko & säännöt

 

1. erän jälkeen mukaan maksetut hevoset

1 Albino Esker
2 Amazing Tycoon
3 Arctic Fun
4 Arctic King
5 Barbossa Beyonce
6 Bearway
7 Bello Ragazzo
8 Boss Birdland
9 BWT Ellospank
10 Cameleo Press
11 Cankus Xport
12 Can’t Buy Me Love
13 Capesake
14 Castle In The Sky
15 Chapitre Un
16 Chocolamin
17 Classic Guy
18 Club Nord Yankee
19 Clueless Fighter
20 Combatant Motion
21 Countess Zolletta
22 Cover Princess
23 Demoiselle Crane
24 Demon A.F.
25 Downshifter
26 Easy Ri
27 Ego Hoss
28 Extrem Brodde
29 Fabrice Web
30 Fantome Journey
31 Felix Journey
32 Fiona Norr
33 Flaviano
34 Forgetmenot Sisu
35 Formytwin Sisu
36 Glenne
37 Golden Photo
38 Goncourt Dairpet
39 Grainfield Emma
40 Halia Web
41 Harmicrobot Tinker
42 Heat of Dynamite
43 Helen Is Her Name
44 Honey Bee Web
45 How High The Moon
46 Ida Luxi
47 Ilos Silmarillion
48 Imakeituptothesky
49 Iraklis
50 Jetset Vice
51 Joe’s Monkey Man
52 Lake’s Bella
53 Laurila’s Gimli
54 Lush Life
55 Madame D’Amour
56 Magnifique Elise
57 Makemake
58 Manana
59 Marcos Gallon
60 Mas Calypso
61 Maze Match
62 Mercedes Match
63 Minnie Windcape
64 Miss Abbey Road
65 Mister Cannon
66 Motivated Second
67 Mr Noon
68 My Queen Hunter’s
69 Night Guard
70 Nothing Else
71 Notorious Nova
72 Off Course
73 Orvar Iver
74 Outlander
75 Phoenix River
76 Proud Angelique
77 Pt’s Silly Billy
78 Quattro Point
79 Quick Diablo
80 Quickatore
81 Raindance Maggie
82 Rarity Red
83 Rehab
84 Rhapsody Point
85 Rim Bay Orchid
86 Rocktown Inspector
87 Rose Stahl
88 Santos Brave
89 Si Lucky
90 Silenos Clearsky
91 Skyfall Shine
92 Tagquer
93 Tomorrow’s Hope
94 Tzubodai
95 Vertigo Lux

Ponikorttikurssi hiihtolomaviikolla Forssassa

P-ajoluvan voi suorittaa 9-18 -vuotias nuori omalla tai lainaponilla. Poniajolupakurssi järjestetään päiväleirimuotoisena hiihtolomaviikolla yhdeksän. Kurssille osallistuakseen täytyy osallistujalla olla ponin valjastamiseen sekä ajamiseen riittävät taidot, jotka varmistetaan pääsykokeessa.

 

Korttikurssi

Pääsykoe ja ensimmäinen teoriakerta ma 24.2. klo 10.30-14.00 (ponin tulee olla mukana)

Kurssipäivät ti 25.2. klo 11-15.30 / to 27.2. klo 10-14.30 ponit mukana / pe 28.2. klo 10-14.30 ponit mukana / kenraaliharjoitus ja loppukoe la 29.2. klo 10 – 14.30 ponit mukana

P-ajolupa, kurssimaksu 85 € 

Korttikurssin vetäjänä toimii Miia Myllymäki

 

 

Poniajolupakurssille voi osallistua aikaisintaan sen vuoden kesäkuussa, kun täyttää yhdeksän (9) vuotta. Hakija saa ajoluvan = kortti astuu voimaan sen kalenterivuoden alusta alkaen, jonka aikana hän täyttää vähintään kymmenen (10) vuotta.

Kurssin alussa järjestetään pääsykoe, joka kertoo onko hakijalla riittävät perustiedot ja -taidot kurssille osallistumiseksi. Hakijan tulee hallita ponin käsittelyyn, valmentamiseen ja ohjastamiseen liittyvät perustaidot ja tuntea vähän raviurheilua. Ajolupakurssille osallistutaan omalla tai lainaponilla. Kurssi toteutuu, mikäli kurssille ilmoittautuu vähintään kahdeksan (8) osallistujaa.

 

Kurssin päätteeksi suoritetaan kirjallinen koe, jossa testataan kurssilaisen kilpailusääntötuntemus. Lisäksi kurssilainen antaa näytteen ponin käsittely-, valjastus, volttaus- ja ohjastustaidoistaan.

 

Ilmoittautuminen ja lainaponitiedustelut raviradan toimistolta ma 17.2. mennessä info@pilvenmaki.fi tai p. 0104221490.

Yleisinfoa 2020 & osallistumismaksukäytäntö

Vuosittain raviurheilussa tulee ravikilpailusääntöihin, rangaistusohjemääräyksiin ja yleisiin ohjeistuksiin kilpailijoille sekä taustajoukoille muutoksia. Muutoksia on tullut myös vuodelle 2020 raviurheilun keskusjärjestön suunnasta, mutta muutokset myös Pilvenmäen osalta astuvat voimaan osallistumismaksukäytännön voimaan astumisen vuoksi. Oheinen info on tarkoitettu hevosten omistajille, valmentajille sekä ohjastajille.

Pilvenmäki ottaa käyttöön osallistumismaksut

Pilvenmäen ravirata teki vuoden 2019 alussa päätöksen osallistumismaksujen perinnästä, mutta vasta vuoden 2020 saatiin sähköinen järjestelmä, jonka avulla voidaan periä järjestelmän kautta osallistumismaksut. Osallistumismaksu peritään kaikilta toto-ravilähtöjen osallistujilta ja se on 10 euroa. Ilmoittautumispäivän jälkeen, kun lähtölistat on julkaistu Heppa-järjestelmässä avautuu ravipäivän osallistumismaksupalvelun maksamismahdollisuus https://osallistumismaksu.fi -sivuille. Maksun voi maksaa järjestelmän kautta kuka tahansa ja Pilvenmäki mm. muistuttaa maksun ennakkomaksusta ennakkoon omistajille, valmentajille sekä ohjastajille lähetettävissä ennakoviesteissä. Maksun maksaminen palvelun kautta nopeuttaa ravipäivän toimia, mutta maksuja otetaan vastaan myös käteisellä sekä pankkikortilla sisäänkirjoituksesa. Mahdollisista laskutuskäytännöistä sovitaan erikseen valmentaja-/omistajakohtaisesti.

Huomiot valmentajille / omistajille osallistumismaksusta

Pilvenmäen raviradan kohdalla osallistumismaksun arvonlisävero on 0% (raviradoilla on erilaisia alv-verokantoja). Jos valmentaja maksaa osallistumismaksun sisäänkirjoituksessa ja laskuttaa sen edelleen omistajalta, on hyvä muistaa, että valmentajan on hyvä merkitä omistajalle lähetettävään laskuun, että kyseessä on kauttalaskutus osallistumismaksusta. Jos valmentaja ei merkitse selkeästi, että kyse on kauttalaskutuksesta on riski, että verottaja tulkitsee joskus tämän valmentajan myymäksi palveluksi, jolloin vero tulisi lisätä osallistumismaksun päälle/osallistumismaksu sisältää veron valmentajan palveluiden veroprosentin mukaan.

ABC-ohjeet osallistumismaksun maksamiseen

A – mene osoitteeseen https://osallistumismaksu.fi/

B – valitse ravipäivä ja valitse oman hevosesi perästä maksa-painike (voit valita myös useita hevosia ja mene lopuksi oikeassa yläkulmassa löytyvään kassaan)

C – maksa maksu ohjeiden mukaan ja saat sähköpostiisi kuitin maksusta

Huomioithan, että myös puhelinilmomaksut ovat poistuneet eli jatkossa puhelimella raveihin ilmoittaminen on ilmaista.

Ravikilpailusääntöjen muutokset

Sääntömuutoksia kirjattiin ravikilpailusääntöihin monipuolisesti kauttaaltaan ravikilpailusääntöihin.

Lue Suomen Hippoksen tiedote sääntömuutoksista vuodelle 2020

 

Lääkevaroaikojen muutokset

Suun kautta tai injektioina annettavien antibioottien varoaika muuttuu 8 vuorokauteen, kun aiemmin varoajat ovat olleet 4 vuorokautta. Poikkeuksena tähän on prokaiinipenisilliini, jonka varoaika pysyy 14 vuorokaudessa. Varoajat paikallisesti käytettävien valmisteiden sekä silmälääkkeiden osalta säilyvät ennallaan. Lisäksi laserhoidoille asetetaan yhteispohjoismainen 4 vuorokauden varoaika.

Lisätietoja lääkevaroaikojen muutoksista

 

Vuoden ensimmäiset ravit – Magic Monday 20.1.

Pilvenmäen vuoden 2020 ensimmäiset ravit juostaan maananantaina 20.1. klo 18 alkaen. Ravipäivän infon löydät aina kalenterista ravipäivän kohdalta!

 

Osallistumismaksukäytännöstä lisätietoja toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 3018 258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Pilvenmäki Special lähempänä kesää

Vuonna 2020 Pilvenmäki Specialin finaali juostaan totutusti Pilvenmäen kevään ykkösravipäivänä – tänä vuonna se on Superlauantai. Superlauantai on yhteiskierros kahden raviradan kesken, tässä tapauksessa Oulun Äimäraution ja Forssan Pilvenmäen raviratojen kesken. Onnekkain asia kilpailun kannalta on ajankohdan muuttuminen kohti kesää ja tänä vuonna finaali juostaankin toukokuun puolella, lauantaina 2.5. Karsinnat juostaan ”totuttuun tapaan” Forssan lisäksi Oulussa ja Kuopiossa. Kilpailu on ennakkomaksullinen ja ensimmäinen erä erääntyy helmikuun toisena päivinä maksettavaksi.

Miss Maverick voitti kevään 2019 Pilvenmäki Specialin ja voitti napsahti kotiradan hevoselle sitten vuoden 2007, jolloin voiton otti Rhythm Bones.

 

 

 

Karsinnat ajetaan tänäkin vuonna hyväksi havaitulla jaolla – Kuopio ja Oulu ajavat yhdet karsintalähdöt ja Pilvenmäki loput karsinnat. Lähtöjen määrä sanelee sen kuinka moni pääsee karsinnoista finaaliin – kuudella karsintalähdössä jokaisesta karsintalähdöstä pääsee kaksi ensimmäistä finaaliin, seitsemällä karsintalähdössä vain voittajat ovat varmoja- kakkoset valitaan arvalla. Arpa ratkaisee myös siinä tapauksessa finaaliin pääsijät, jos karsintalähtöjä on viisi, yksi karsintalähdön kolmonen pääsee finaaliin – arvalla.

Osallistumisoikeus Pilvenmäki Specialiin on 2.2. mennessä enintään 8 000€ urallaan tienanneilla lämminverisillä, jotka ovat Suomen rekisterissä. Finaalin voittaja kuittaa 10 000 euron 1. palkinnon, karsintalähdöissä 1.palkinnot on 1 500€. Karsintalähdöt ajetaan Kuopio ti 14.4., Oulu to 16.4. ja Forssa pe 17.4. Finaali Forssassa Superlauantaipäivänä 2.5.2020.

Pilvenmäki Specialiin on mahdollisuus lunastaa osallistumisoikeus vain ennakomaksulla ja ensimmäinen erä(80€) erääntyy sunnuntaina 2.2. Ensimmäisen erän yhteydessä on maksaa myös koko kilpailun ennakkomaksu (150€). Toinen erä (100€) on maksettava ma 2.3. mennessä, mutta silloin on mahdollisuus luanstaa osallistumisoikeus vielä korotetulla maksulla ns. sakkomaksulla 260 euron hintaan. Alla maksuohjeet kilpailuun haluaville – Osallistumisoikeuden lunastaneet hevoset julkaistaan pilvenmaki.fi-sivuilla aina noin 1,5vkoa erän viimeisen maksupäivän jälkeen.

 

Kilpailun säännöt ja kunniataulukko

 

Ennakkomaksut Pilvenmäki Special 2020

Tilinumero: Forssan Seudun Hippos ry, FI44 4327 0010 1022 73

Viesti maksuun: SPECIAL, hevosen nimi ja rekisterinumero

  1. erä 2.2. mennessä 80€ tai koko maksu 150€
  2. erä 2.3. mennessä 100€ tai sakkomaksu 260€

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Kuninkuusravitalkoot jatkuvat tammikuussa

Kuninkuusraveja silmällä pitäen talkoot raviradalla jatkuvat kevään osalta lauantaina 11.1. klo 9-13 välillä – Ohjelmassa on lämpötilojen ja sääolosuhteiden mukaista toimintaa maalauksesta remontointiin ja korjaukseen niin katsomo- kuin varikkoalueellakin. Talkoissa tarjotaan osallistuneille lounas ja pullakahvit.

Mukaan porukkaan mahtuu ja laittamalla viestiä/ilmoittautumalla toimistolle voidaan lisätä tekstiviesti/ WhatsApp-ryhmään, jossa tarkempaa infoa aina ko. talkoopäivän tarvikkeista yms. Viestiä voi laittaa täällä tai soittaa p. 0104221490 tai sähköpostia info@pilvenmaki.fi

La 11.1. jälkeen jatketaan syklillä joka toinen lauantai klo 9-13 – Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautuminen uudenvuoden raveihin päättyy 20.12.

Vuoden viimeiset ravit ravataan Pilvenmäellä. Raveihin ilmoittautuminen päättyy normaalista poikkeavalla tavalla jo perjantaina 20.12.2019 klo 9.00. Ilmoittaa voit heppa-järjestelmässä tai toimistolle puhelimitse p.0104221490.

Uudenvuoden ravit ravataan 31.12.2019 alkaen klo 16.00.

Yleisölle raveissa on tarjolla wingsejä sekä Pilvenmäen pizzat. Uutta vuotta voit juhlistaamyös  nauttimalla britakakkua ja kuohuvaa. Tervetuloa starttaamaan uudenvuoden juhlinta Pilvenmäeltä!

Vuoden 2020 ravipäivät

Pilvenmäellä juostaan vuonna 2020 21 ravipäivää.
ma 20.1.2020 klo 18 Magic Monday

su 9.2.2020 klo 16
pe 6.3.2020 klo 18
ma 16.3.2020 klo 18 Magic Monday
pe 27.3.2020 klo 18
su 5.4.2020 klo 13
pe 17.4.2020 klo 18
la 2.5.2020 klo 14 Pilvenmäki Special-finaali
ke 3.6.2020 klo 18 Keskiviikkoravit
la 13.6.2020 klo 18
pe 10.7.2020 klo 18
pe 17.7.2020 klo 18
ti 18.8.2020 klo 18
pe 28.8.2020 klo 18
la 29.8.2020 klo 14 Tammavaltikka & Pilvenmäki Maraton
pe 18.9.2020 klo 16 After Work-ravit
ma 19.10.2020 klo 18 Magic Monday
pe 13.11.2020 klo 18
pe 20.11.2020 klo 18:30 Pikkujouluravit
ma 14.12.2020 klo 18 Magic Monday
to 31.12.2020 klo 18

Raviliiga-HPK goes Black Friday – tarjous pe-su!

Eemeli ravaa muiden Raviliiga-hevosten tavoin Black Friday-kaupoille! – Osuus Black Friday-tarjouksena 50 euroa eikä muita kuluja!

Raviliiga-HPK:n nimikkohevonen Callela Exclusive on yksi 10 SM-liigajoukkueen nimikkohevosista. Pilvenmäen ja HPK – Hämeenlinnan Pallokerho:n ”Eemeli” ei vielä ole raviradoille suunnannut eli nyt olisi oiva paikka lähteä mukaan hakemaan yhdessä vauhtia kohti raviratoja.

Raviliigan kausi päättyy vuoden 2020 loppuun ja osana osuutta saat kausikortin Pilvenmäen raveihin ja monipuolisia elämyksiä ravihevosen omistajana. Osuusmaksun lisäksi ei luvassa ole muita kuluja. ”Eemelin” elämää seurataan osakkaille kahden viikon välein lähetettävissä osakaskirjeissä, Facebook-sivuilla (Raviliiga-HPK) sekä osakkaiden WhatsApp-ryhmässä. Tervetuloa mukaan!

Osuuskaupan Black Friday-tarjous pe 29.11. – su 1.12.!

Lue lisäinfoa & osta osuus: https://www.raviliiga.fi/

Vuokrattavaa toimitilaa Pilvenmäellä

Vuoden loppuun päättyy Pilvenmäen varikkoalueella sijainneen Finntackin myymälän vuokrasopimus Finntackin keskittäessä toimintaa sekä painottaen toimintaa verkkokauppaan etsimme vapautuvaan tilaan vuokraajaa. Tila on vuokrattavissa 1.1.2020 alkaen.

Tilassa on yhtenäistä 2,5 metriä korkeaa tilaa 120 neliötä ja tilan yhteydestä löytyy lisäksi wc-tila sekä 15 neliön varastotila.

 

Vuokra 590e/kk (sis. vesi- ja sähkö)

(Huomioimme tilan vuokratarjoukset myös liikuntavuorojen käyttöön.)

 

Lisätietoja ja tarjoukset

toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Syyskokouksesta vanhoja ja uusia kasvoja hallitukseen

Forssan Seudun Hippos ry:n syyskokous pidettiin keskiviikkona 20.11. klo 18.30 alkaen. Kokouksessa käsiteltiin toimintasuunnitelma, talousarvio vuodelle 2020 ja valittiin uusia hallituksen jäseniä neljä kappaletta. Vuonna 2021 järjestettävien Kuninkuusravien valmistelutöiden tilanteesta keskusteltiin kokouksen ohessa.

Hallituksesta erovuoroisina olivat Jaana Lähteenkorva, Isto Mäki-Tulokas ja Erkki Virtanen. Erovuoroiset olivat kiinnostuneita jatkamaan eikä muita ehdokkaita ollut, joten ehdotetut valittiin jatkokaudelle. Kokouksessa valittiin myös yhdeksi vuodeksi kesken 3-vuotisen hallituskauden hallituspaikalle uusi hallituksen jäsen. Tähän vuoden mittaiseen paikkaan ehdotettiin nykyistä Forssan Yrityskehityksen toimitusjohtaja Maria Jokista, eikä vastaehdokkaita asetettu, joten Maria Jokinen valittiin.

Hallitus järjestäytyy tammikuussa 2020, ensimmäisessä kokouksessa. Hallituksessa ovat ensi vuoden alusta lähtien, uusien jäsenten lisäksi Iivari Ingves, Ilkka Nisula, Menna Rantala, Matti Uutela ja Juha-Pekka Vilkman. Hallituksen rinnalla toimivat kiihtyvällä tahdilla myös Kuninkuusravien käytännön järjestämisvastuuta kantavat toimikunnat, joita on tällä hetkellä kuusi kappaletta markkinoinnista ravintolatoimintaan.

Pilvenmäki on mukana Heppa-järjestelmän yhteyteen kehitetystä osallistumismaksujen perintäjärjestelmässä ja osallistumismaksujen perintä (10e/hevonen) käynnistyy vuoden 2020 alusta. Hevosurheilualueita kehitetään vielä loppuvuoden aikana hiittisuoran Forssan puoleiseen päähän tulevan kiertolenkin, varikkoalueen valaistuksen sekä katosten kunnostamisen osalta.

 

Pilvenmäen loppuvuosi on vauhdikas

Pikkujouluravit pe 22.11. klo 18.30 (vielä ravintolaan mahtuu!)

Kaikki Mukaan Kuninkuusraveihin 2021 -info la 23.11. klo 13-14

Ideariihi vuodesta 2020 la 23.11. klo 14-16

Itsenäisyyspäivän ravit pe 6.12. klo 18

Lauantain Lounasravit la 14.12. klo 14

Magic Monday ma 16.12. klo 18

Vuoden päätös ravit ti 31.12. klo 18

 

Lisätietoja,

puheenjohtaja Isto Mäki-Tulokas, p. 040 5051 554, i.makitulokas@gmail.com 

toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 0503018258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi