Ilmoita yhdistyksesi mukaan Kuninkuusraveihin!

Kuninkuusravit on loistava mahdollisuus edistää seutukunnan näkyvyyttä ja tuoda osaaminen esille. Vapaaehtoiset, talkoolaiset, työntekijät ja yhdistystoimijat ovat ratkaisevassa roolissa onnistuneen kuninkuusravielämyksen tarjoamisessa.

Olemme keränneet pitkän aikaa mukaan mahdollisesti tulevia yhdistystoimijoiden tietoja ja nyt laitetaan vielä viimeinen kysely toimijoista julki, ettei kukaan vain jää rannalle suurtapahtumasta.

Vastaamalla oheiseen kyselyyn tarkennat teidän yhdistyksen mahdollisuuksia olla mukana ja tuot teidän resurssinne alustavasti tietoomme. Vastuualueiden vetäjät ovat kaikkiin ilmoittautuneisiin yhteydessä maaliskuun toiselta viikolta lähtien ja katsotaan tarkemmin rajapinta sekä mahdollisuudet ja meidän tarpeet Kuninkuusraveihin.

Ilmolinkki yhdistyksille mukaan Kuninkuusraveihin 2022!

Järjestämme viikolta 10 alkaen järjestyksenvalvojakoulutuksen – lisäinfoa ja ilmoittautuminen!

Voit tulla mukaan koko maakunnan isoimpaan ponnistukseen monella tavalla:

Tervetuloa mukaan Kuninkuusraveihin!

Kivikylän Komeetta – Nuorten ohjastajien kilpailu starttaa 1.3.

Kivikylän Komeetta on nuorille ohjastajille suunniteltu kilpailusarja. Sarja käynnistyy maaliskuun ensimmäinen päivä Pilvenmäellä, jonka jälkeen osakilpailuita kilpaillaan ympäri Suomea ja finaali ajetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kuninkuusraveissa. 

Kilpailu on suunnattu nuorille ohjastajille, joten kilpailu on rajattu enintään 1000 starttia ja 75 voittoa urallaan ajaneille ohjastajille. Lisäksi kilpailua edeltävänä vuonna(2021) saa olla enintään 200 starttia. Ohjastajat saavat olla iältään 1.1.1992 tai sen jälkeen syntyneitä.

Finaali ajetaan Pilvenmäellä 29.7.2022, ja siihen pääsee mukaan 12 eniten pisteitä karsinnoista kerännyttä ohjastajaa. Finaalin erikoisuutena on, että hevoset arvotaan muiden ohjastajien osalta, mutta kolme alkukilpailuissa eniten pisteitä kerännyttä saavat valita hevosensa ilmoitettujen joukosta.

Kilpailusarjan toinen yhteistyökumppani on Hannun Kello. Hannun Kello lahjoittaa koko kilpailusarjan voittajalle  Atlantic Seashell rannekellon (arvo 699€).

Karsinnat

Forssa 1.3.
Forssa 2.4.
Turku 15.4.
Oulu 25.4.
Pori 4.5.
Kouvola 8.5.
Jyväskylä 15.5.
Seinäjoki 2.6.
Forssa 12.6.
Tampere 21.6.
Joensuu 7.7.
Helsinki 13.7.

Finaali

Forssa, Kuninkuusravit 29.7.2022

Pilvenmäki Special maksuohjeet – lämminveriset & suomenhevoset

Pilvenmäki Special on vuodesta 1996 Pilvenmäellä järjestetty lämminveristen erilainen suurkilpailu. Lämminveristen ennakkomaksulliseen kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan enintään 8 000 euroa ansainneet hevoset. Loppukilpailun osanottajat valitaan karsintalähtöjen perusteella. 

Vuonna 2022 Finaali kilpaillaan 21.5., joten kilpailu 21.2. enintään 8000€ ansainneille. Finaalin ykköspalkinto vuonna 2022 on vähintään 10 000€.

Karsinnat 2022 (ykkköspalkinnot 2000€)

Oulu 7.5. (yksi karsinta)

Forssa 13.5.

Kuopio 14.5. (yksi karsinta)

 

Maksupäivät vuonna 2022

1. erä 21.2. (80€ tai 150€ kerralla)

2. erä 21.3. (100€ tai 260€ sakkomaksu, jos 1. erä maksamatta)

Maksuohjeet:

Tilinomistaja: Forssan Seudun Hippos ry

Tilinumero: FI44 4327 0010 1022 73

Pankkisiirrosta on käytävä ilmi maksajan nimi, hevosen nimi ja rekisterinumero.

 

Suomenhevoset

Suomenhevosten Pilvenmäki Special on kesällä 2021 ensimmäisen kerran järjestetty ennakkomaksullinen kilpailu. Kilpailu on suunnattu alle 15 000€ tienanneille suomenhevosille(voittosummaraja 30.5.2022). Tammat, oriit ja ruunat kilpailevat samassa finaalissa, jolloin tammat saavat 20m hyvityksen. Karsinnat järjestetään tammoille sekä oriille/ruunille ominaan.

Vuonna 2022 finaali kilpaillaan kuninkuusravilauntaina 30.7. minimissään 10 000€ ykköspalkinnolla.

Enintään 15 000€ 30.5.

Karsinnat Forssassa tiistaina 5.7.

Ennakkomaksu 150€ pitää maksaa viimeistään 3.6.2022.

 

Maksuohjeet:

Tilinomistaja: Forssan Seudun Hippos ry

Tilinumero: FI44 4327 0010 1022 73

Pankkisiirrosta on käytävä ilmi maksajan nimi, hevosen nimi ja rekisterinumero.

Kuninkuusravien majoitusinfossa koottiin yhteen ajankohtaiset tiedot majoitustilanteesta

Kiinnostus Kuninkuusravien ympärillä kasvaa – kuninkuusravivuoden ensimmäinen majoitusinfo keräsi jo yli neljäkymmentä kiinnostunutta osallistujaa kuulemaan ajankohtaisimmat tiedot tulevan kesän ykköstapahtuman majoituksista.

RAVIMAJOITUS.FI

 

-Kaikenlaiselle majoitukselle on tarvetta, majoitusvastaava Jenni Lampinen painotti.

Majoituskohteiden tarve lisääntyy jatkuvasti mitä lähemmäs itse tapahtumaa mennään. Tällä hetkellä kysyntä on kovempaa kuin tarjonta, joten yksityismajoittajien majoituskohteille on suuri tarve. Kohteita kysytään noin tunnin ajomatkan säteellä Forssan keskustasta ja kaikenlaisia majoitusmuotoja tarvitaan, joten kenenkään ei pidä epäröidä tarjotessaan juuri omaa kohdettaan vuokralle.

Tilaisuudessa vieraana olleen mökkiyrittäjä Eeva Nurmen mukaan hinnoittelussa tulee ensimmäiseksi ottaa huomioon millä hinnalla uskoo voivansa oman kohteensa vuokrata. Lisäksi hänen mielestään hinnoittelussa on tärkeää myös se, minkälaista varustelutasoa vuokralainen haluaa ja mikä on kohteen hinta-laatusuhde.

-Siisteys on ykkösjuttu, mutta ratkaiseva lisä hinnoittelussa ovat kohteen mukavuudet, Eeva Nurmi toteaa.

Majoittajien julkisia osoitetietoja ei anneta eteenpäin, vaan majoituksesta kiinnostunut on itse suoraan yhteydessä majoituksen tarjoajaan ravimajoitus.fi -sivustolle annettujen yhteystietojen kautta. Näin tuleva majoittuja saa jo ensi kontaktin majoittajan kanssa, joka omalta osaltaan lisää luottamusta puolin ja toisin.

Mökkiyrittäjä Eeva Nurmi myös pitää tätä hyvänä mallina:

-Kun vuokratiloja haluavat ottavat suoraan yhteyttä majoituksen omistajaan, se luo yhteisymmässytä vuokranantajan ja vuokralaisen kesken, mikä lisää luottamusta, Nurmi toteaa. Luottamus ja rehellisyys toistuvat myös majoitusvastaavan puheessa, jonka mukaan kuninkuusravikävijät arvostavat juuri näitä arvoja.

Majoituskohteiden kysyntä kiihtyy jatkuvasti, joten kaikenlaisille majoitusmuodoille on tarvetta. Jos jokin asia majoittamisessa mietityttää, niin majoitusvastaava Jenni Lampinen vastaa mielellään kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Kuninkuusravien majoitusinfo 26.1. majoituksen tarjoajille

Kuninkuusravit juostaan Forssan Pilvenmäellä 29.-31.7.2022. Yksityismajoitusta tarvitaan alueelta runsaasti, jotta kuninkuusravikävijöille löytyy majoitukset mahdollisimman läheltä tapahtuma-aluetta sekä Forssaa. Info majoituksen tarjoajille sekä siitä kiinnostuneille järjestetään ke 26.1. klo 18.

 

Tule kuulemaan Forssan seudun majoitustilanteen ajankohtaisimmat tiedot, kuinka iso tapahtuma Kuninkuusravit todellisuudessa Forssan seudulle on sekä mitä tarkoittaa jos itse haluat olla mukana tarjoamassa asuntoa vuokralle.

Infossa on paikalla kokenut mökkien vuokraaja, joka on vuokrannut mökkejä myös tulevalle kesälle ravimajoitus.fi sivuston kautta. Tule paikalle kuulemaan ajankohtaisimmat vinkit vuokraamiseen.

Aikaa on varattu myös kysymyksille majoituskokonaisuuteen liittyen, joten mikäli sinua askarruttaa jokin asia saat siihen varmasti vastauksen infosta.

Järjestämme infotilaisuuden majoituksen tarjoajille sekä tarjoamisesta kiinnostuneille keskiviikkona 26.1.2022 klo 18.

LINKKI TILAISUUTEEN